Älyliikenne 2020

Älyliikenne 2020

Ajankohta: 1.7.2018 – 31.12.2020


Älyliikenne 2020 -hankkeen tavoitteena on edistää matkailu- ja työmatkaliikenteen sujuvuutta, liikkumisen turvallisuutta sekä vähäpäästöisyyttä Pohjois-Pohjanmaan alueella älyliikenteen keinoin. Tavoitteena on myös löytää uusia – älykkään liikenteen mahdollistamia – liiketoimintakonsepteja alueen elinkeinotoimintaa vauhdittamaan.

Liikenteeseen kiinnittyvät toimialat ovat murroksessa. Hanke tavoittelee tämän murroksen kääntämistä kasvuksi.

Matkailuliikenteeseen kehitetään älyratkaisu, joka mahdollistaa kansainvälisen matkailun mukanaan tuoman autottomien matkailijoiden liikkumisen Koillismaan, Pudasjärven sekä Suomussalmen alueella ja läheisissä luontokohteissa. Ratkaisussa pyritään älykkyyden keinoin tehostamaan kuljetuspalveluita, niin että liikkuminen olisi matkailijoille edullista ja kuljetusyrityksille kannattavaa, jotta kasvavasta matkailusta saataisiin alueelle mahdollisimman paljon hyötyä. Lisäksi pyritään helpottamaan tällä hetkellä vaikeasti saavutettaviin luontokohteisiin pääsyä, jotta näidenkin pullonkaula-alueilla sijaitsevien kohteiden kasvu pääsee vauhtiin.

Työmatkaliikenteeseen kehitetään älyratkaisu, jolla tehostetaan Oulun ja Pudasjärven, sekä Oulun ja Iin välistä työmatkaliikennettä helpottamalla yksityisautoilla kulkevien yhteisliikkumista sekä parantamalla julkisen liikenteen palvelua työmatkojen tarpeisiin. Tavoitteena on alueiden kilpailukyvyn vahvistaminen suhteessa osaavan työvoiman saatavuuteen, ja toisaalta vähähiilisyyden edistäminen.

Hankkeessa etsitään myös älyliikenteen keinoja liikenteen turvallisuuden ja ympäristöystävällisyyden edistämiseksi, ja edistetään niiden käyttöönottoa tiedotuksella.

Yhdessä Pohjois-Pohjanmaan ja Koillismaan alueen elinkeinoelämän kanssa pyritään myös kehittämään älykkään liikenteen mahdollistamia uusia liiketoimintamahdollisuuksia ja liiketoimintakonsepteja.

Lisätiedot:
Projektipäällikkö Jouni Tanskanen
p. 040 554 9273, jouni.tanskanen@micropolis.fi

Hankkeen toteuttajat ovat Iin Micropolis Oy ja Koillis-Suomen kehittämisyhtiö Naturpolis Oy. Hanke toteutetaan ajalla 1.7.2018 – 31.12.2020 ja hankkeen kokonaisbudjetti on 439 600 Euroa.

Hanketta rahoittavat Euroopan aluekehitysrahaston Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 -ohjelma, Kuusamo Taivalkoski seudullinen kehittämisrahasto, Micropolis Oy, Kuusamon matkailuyhdistys ry, Pudasjärven kaupunki, Iin Energia Oy ja Suomussalmen kunta.

Hankkeessa mukana:

Tilaa uutiskirjeemme

Tilaa uutiskirjeemme ja saat ajankohtaista tietoa toiminnastamme ja ympäristöön liittyvistä asioista.