Ii mukana suuressa EU-Life ilmastohankkeessa

Iijoki

Ii mukana suuressa EU-Life ilmastohankkeessa

Julkaistu: 19.12.2018


Euroopan komissio on myöntänyt Suomelle 9,1 miljoonaa euroa ilmastonmuutoksen hillinnän edistämiseen. 

”Kohti hiilineutraaleja kuntia ja maakuntia” (CANEMURE)- hankkeella edistetään toimia seuraavan kuuden vuoden ajan. Koko hankkeen budjetti on 15,3 miljoonaa euroa. Hanketta rahoittaa kansallisesti mm. Ympäristöministeriö, Liikenne- ja viestintäministeriö, Maa- ja metsätalousministeriö, Energiavirasto sekä Sitra.

Hankkeessa on mukana 22 toimijaa: kuntia ja kunnallisia organisaatioita, tutkimuslaitoksia ja yrityksiä. Käytännön ilmastotoimien edistämisen ohella järjestetään koulutusta, luodaan yhteistyöverkostoja ja levitetään hyviä käytäntöjä koko Suomeen.

Iissä toimintaa luotsaa kunnan kiinteistöyhtiö Iilaakso Oy.

CANEMURE -hankkeessa toteutetaan vuosina 2018 – 2024 lähes kaksikymmentä konkreettista ilmastonmuutoksen hillintään ja sopeutumiseen kytkeytyvää osahanketta. Niiden toteuttajat ovat hankkeen ydinalueelta – Uudeltamaalta, Varsinais-Suomesta, Satakunnasta, Pohjois-Pohjanmaalta, Pirkanmaalta, Päijät-Hämeestä ja Etelä-Karjalasta.

Lisätietoja:

  • Hankevetäjä, erikoistutkija Laura Saikku, Suomen ympäristökeskus p. 0400 148 771
  • Hankkeen vastuullinen johtaja, professori Jyri Seppälä, Suomen ympäristökeskus p. 040 7401 708
  • Energia-asiantuntija Kari Manninen, Iilaakso Oy, p. 040 152 1511

Tilaa uutiskirjeemme

Tilaa uutiskirjeemme ja saat ajankohtaista tietoa toiminnastamme ja ympäristöön liittyvistä asioista.